maanantai 8. helmikuuta 2016

Elokuvakuulumisia




Olen uppoutunut kaivelemaan epilepsiaan liittyviä elokuvia netistä. Elokuvia ja ilmiöitä löytyy ympäri maailmaa ja tavoittamani tekijät ovat kertoneet projekteistaan mielellään. Kotimaisia juttuja ei ole vielä tullut paljoa vastaan. Yritän kuitenkin löytää myös suomenkielistä esiteltävää. Hyvät lukijat, vinkatkaa minulle vaikka sähköpostilla (elokuvakohtaus@gmail.com), jos teille tulee mieleen kiinnostavia epilepsia-aiheisia elokuvia tai videoita! 



Elokuvakin etenee pikkuhiljaa. Elokuvanteosta on vähän vaikea kirjoittaa, sillä siitä huolimatta, että teen sen eteen koko ajan kaikenlaista, on tekeminen nyt aika vähäeleistä. Tietokoneella istumista, kuuntelemista ja kirjoittamista. 
Pääasiassa litteroin talvella tekemiäni haastatteluja, eli kirjoitan niitä tekstiksi. Minulla kestää noin puoli tuntia kymmenen minuutin purkamiseen ja haastattelut ovat useimmiten parituntisia. Aikaa siis hurahtaa! Haastattelujen purkaminen on tärkeää, sillä kirjoitettuna niitä on helpompi analysoida ja pyöritellä. Auki kirjoitettuna voin myös helposti esittää niissä kerrottuja juttuja muille, vaikkei lopullinen käsikirjoitus vielä olekaan valmis. Kaikki materiaali, tekemäni haastattelut ja tässä blogissa näyttämäni lyhytelokuvat ja niiden tekijöiden kertomukset hahmottavat kuvaa elämästä epilepsian kanssa ja idea elokuvasta muovautuu ja täydentyy niiden myötä.


Kuvaamme huhtikuussa pienen pätkän elokuvaan. Se tulee perustumaan Jenna Nyhammarin kokemuksiin epilepsiasta. Juttelimme Jennan kanssa marraskuussa ja hänen kertomuksensa kohtauksesta on jäänyt minulle erityisesti mieleen. Jenna kuvailee tuntemuksiaan tarkasti ja elävästi. Hän on selvästi käsitellyt asiaa paljon. Pidimme tulevista kuvauksista tänään ensimmäisen palaverin, jossa esittelin Jennan tarinan työryhmälle. Kirjoitan Jennan kertoman pohjalta käsikirjoituksen ja teemme kuvaajan kanssa kuvaussuunnitelman. Tapahtuman vaiheet puretaan kuviksi ja kuvista muodostuu elokuva. Kirjoittelen itse tarinasta vielä tarkemmin, kun käsikirjoitus on valmis. 





TIFF Tromso Internationa Film Festival 2016

Kävin juuri viikonloppuna Norjassa, Tromssan elokuvafestivaaleilla inspiroitumassa elokuvista ja elokuvaihmisistä. Elokuvien katsomisen lisäksi olimme ystävieni kanssa seuraamassa pitsaus-tilaisuutta, jossa elokuvantekijät kertovat suunnitelmitaan tai käynnissä olevista dokumenttielokuvaprojekteistaan tuottajille, rahoittajille ja levittäjille. Sitä oli mielenkiintoista seurata!


Nyt kun haastatteluita kuuntelee uudestaan ja uudestaan, huomaan, että jokainen haastattelemani ihminen pohtii uimista. Uimiseen kiteytyy paljon. Kaikki tietävät, että se voi olla hengenvaarallista epilepsiaa sairastavalle, jos olisi yksin uimassa ja saisi kohtauksen. Se mietityttää niitäkin, joiden kohtaukset pysyvät kurissa.


Kolmekymppinen nainen, ei pian sairastumisensa jälkeen uskaltanut uida ollenkaan. Varmuus ja uskallus kasvoivat kuitenkin pikku hiljaa, kun kohtaukset pysyivät poissa. Hän ei kuitenkaan koskaan ui ihan yksin. Paitsi joskus harvoin, kun hän unohtaa koko jutun ja muistaa huolestua vasta jälkeenpäin. Hän miettii onko ihan hölmöä aina ajatella epilepsiaa uidessa, vaikka kaikki on ollut sen kanssa ihan hyvin jo monta vuotta. Silti tuntuisi tyhmältä olla ottamatta sitä huomioon. Hän pohtii, että epilepsiaa sairastavana käsitys omasta kuolevaisuudesta on ehkä vahvempi kuin monella muulla. Se on pelottavaa, mutta samalla hän arvostaa nykyhetkeä entistä enemmän ja elää elämäänsä onnellisempana ja enemmän läsnä, kuin ennen sairastumista. 





Nuori mies harrasti uimista koko lapsuutensa ja nuoruutensa epilepsiasta huolimatta.  Uiminen oli tärkeää eikä hän lapsena ajatellut asiaa sen kummemmin. 
Äiti oli kieltänyt uimasta liian pitkiä matkoja. Uimahallissa hän ei kuitenkaan ollut yksin eikä kohtauksia koskaan tullut harjoituksissa.


Erään toisen naisen vanhemmat ottivat asian hieman ristiriitaisesti 60-luvulla tyttären sairastuessa. Aluksi kenellekään ei kerrottu epilepsiasta ja tytölle asetettiin tarkat rajat, missä saa liikkua ja kuinka kauas saa mennä kotoa. Hän ei missään tapauksessa saanut mennä uimaan. Viimein tytön parhaalle ystävälle kerrottiin epilepsiasta. Sen jälkeen tyttö sai mennä vapaammin ja myös uida, kunhan ystävä on mukana. Vanhemmat ehkä mielessään sysäsivät vastuuta ystävälle, vaikka hänkin oli vielä lapsi. Jotenkin se kuitenkin helpotti heitä, että tytön seurassa on joku, joka tietää. Tyttö oli iloinen, kun sai hieman vapautta takaisin. Hän heräsi pohtimaan vanhempien kummallista päätöstä vasta aikuisena.



Underwater Carousel - Vedenalaiskuvaaja Elena Kaliswww.elenakalisphoto.com



Vedenalaista maailmaa käytetään myös joskus vertauskuvana epilepsiakohtaukselle. Esimerkiksi Suden Vuosi-elokuvan päähenkilö vajosi veden alle kohtauksen tullessa. Veden alle, toiseen maailmaan. Myös Ingrid Pfau, josta kirjoitin viimeksi vertaa toisessa elokuvassaan kohtausta veden alle joutumiseksi. 

Seuraavassa blogissa esittelen vloggaaja Miss Anskun, joka kertoo videoissaan elämästään. Miss Ansku puhuu suoraan epilepsiastaan ja onkin saanut paljon yhteydenottoja muilta nuorilta epilepsiaa sairastavilta ihmisiltä.




Kuva Tromssasta: Karoliina Gröndahl
Videokuvitus: Dolphin kick underwater, Alberto Alonso ja Underwater Carousel, Elena Kalis: www.elenakalisphoto.com
Videot tämän tekstin yhteydessä toimivat kuvituksena, ne eivät itsessään liity epilepsiaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti