sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Epilepsia valkokankaalla

Epilepsiaa ja epileptisiä kohtauksia on kuvattu elokuvissa ja televisiossa vuosikymmenten ajan. On kiinnostavaa seurata, millä tavalla epilepsiasta kerrotaan ja minkälainen kuva siitä välittyy. Aiheesta on tehty myös tutkimusta, jossa halutaan selvittää, onko epilepsian esittäminen elokuvissa muuttunut lääketieteellisen tiedon lisääntymisen myötä. Tässä blogissa aiemmin esittelemäni lyhytelokuvat käsittelevät sairautta ja sairastamisen kokemusta hyvin eri tavalla, kuin valtavirtaelokuva. Niissä näkyy tekijöiden pyrkimys kertoa heille henkilökohtaisesta asiasta ja lyhytelokuvan keinoin siitä voi kertoa omaehtoisesti ja tinkimättä. Elokuvantekijät, joille epilepsia on osa henkilökohtaista elämää, voivat ammentaa omasta kokemuksestaan ja kertoa sairaudesta herkällä otteella. Tässä tekstissä paneudun kuitenkin kaupallisiin valtavirtaelokuviin.




You Tubesta löytämässäni videossa esitellään lyhyesti viisi elokuvaa, joissa jollakin
hahmolla on epilepsia: Control 2007, Garden State 2004, The Exocrism of Emily Rose
(Emily Rosen riivaaja) 2005, Mean Streets (Suden pesä) 1973, The Andromeda Strain
(Andromeda uhkaa) 1971.



Epilepsia elokuvan välineenä

Epilepsiaa elokuvan osana voidaan tarkastella eri näkökulmista, esimerkiksi: Millaisilla roolihenkilöillä on epilepsia? Onko se päähenkilöllä vai sivuhenkilöllä? Ovatko kohtausten kuvaukset paikkansapitäviä? Miten kohtausta todistavat henkilöt reagoivat, miten he toimivat ja millaisia rooleja he ottavat? Miten ja missä kohtaa elokuvan juonta epilepsia esiintyy?


Epilepsiaa on esitetty kirjallisuudessa, elokuvissa ja televisiosarjoissa usein liittyen vanhoihin uskomuksiin, kuten hulluuteen, rikollisuuteen, väkivaltaiseen käytökseen tai pyhän tai pahan riivattuna olemiseen. Epilepsiaa on kuvattu monenlaisissa elokuvissa, kuten esimerkiksi draamoissa, komedioissa ja kauhuelokuvissa. Epilepsiaa sairastavat hahmot on esitetty usein uhreina tai pinnallisen epämiellyttävinä, hillittöminä, pahoina ja vanhoja stereotypioita toistavina. Tällaiset asiayhteydet ovat omiaan ylläpitämään epätosia uskomuksia.


Epilepsiakohtaukset voivat toimia juonen eteenpäin viemisessä tai niiden avulla voidaan viedä huomio joltakin toiselta samaan aikaan tapahtuvalta asialta. Epilepsian ja kohtausten esittäminen on muuttunut vuosien saatossa, mutta se ei edelleenkään vastaa ajankohtaista lääketieteellistä ymmärrystä. Kohtaukset liittyvät usein yliluonnolliseen myös tämän päivän elokuvissa. Niitä tavataan käyttää yksinkertaisina visuaalisina apukeinoina, eikä elokuvien juonissa usein käsitellä kohtauksia aiheuttavaa sairautta. Kohtaukset voivat näyttäytyä suurin piirtein todenmukaisesti, mutta kuitenkin hallitsemattomina ja liioitellun väkivaltaisina.



Epilepsiakohtausten esitys ei yleensä vastaa ajankohtaista tietoa.


Ei pelkästään pahana

Muutos on lähtenyt liikkeelle 1960-luvulta ja 2000-luvulta lähtien epilepsiaan liittyviä  stigmoja ei enää yleensä liioitella niin voimakkaasti kuin ennen. Epilepsian sivumerkitys on muuttunut ja monet elokuvat esittävät myös potilaan, joka toimii itsestään tietoisena ja aktiivisena oman elämänsä sankarina. Nämä elokuvat kiehtovat ja herättävät ajatuksia.


Vaikka negatiivista sairauden kuvausta löytyykin paljon, myös paikkansapitäviä, tarkkoja kuvauksia sisältävien elokuvien määrä kasvaa koko ajan. Epilepsian etujärjestöt pyrkivät tekemään aktiivista yhteistyötä elokuvantekijöiden kanssa ja työn tulos näkyy. Suomalainen esimerkki tästä on elokuva Suden Vuosi (2007), jonka avulla Epilepsialiitto kampanjoi epilepsian aiheuttamista kokemuksista.



Suden Vuosi perustuu Virpi Hämeen-Anttilan saman nimiseen kirjaan.


Elokuvien merkitys

Moni ihminen ei koskaan itse näe epilepsiakohtausta, joten medialla on iso rooli mielikuvien luomisessa ja tiedon välittämisessä. Elokuvat vetoavat tunteisiin ja niistä jää muistijälkiä. Ihmiset voivat erehtyä pitämään elokuvien välittämiä fiktiivisiä ja epätosia esityksiä tosina. Silloin ne pääsevät vaikuttamaan tietoisuuteen ja mielipiteisiin.


Elokuvat ovat fiktiota, mutta olisi tärkeää antaa epilepsiasta realistinen kuva ja esittää se niin, ettei se enää yhdistyisi menneisiin uskomuksiin. Elokuvat voisivat auttaa yleisöä saamaan ennakkoluuloja ja stereotypiota oikeamman kuvan sairaudesta.


Useat elokuvat ovat myös käsitelleet aihetta potilaan näkökulmasta. Ne ovat toimineet uusien, positiivisten asenteiden edistäjinä. Elokuva on voimakas väline, sen avulla voidaan esittää uusia todellisuuksia eri tavoin, kuin minkään muun median välityksellä. Lähestymällä sairautta ja potilaita suoralla ja suvaitsevaisella tavalla voidaan tehdä suuri vaikutus katsojaan.





Lähteet:


  • Sallie Baxendalen artikkeli “Epilepsy on the silver screen in the 21st century” listaa 21 2000 -luvulla tehtyä elokuvaa, joissa esiintyy hahmo, jolla on epilepsia, tai joissa epilepsiakohtaus tapahtuu juonen kannalta keskeisessä kohdassa. Listaan kuuluu lyhyt kuvaus elokuvien sisällöstä ja artikkelissa tarkemmin analyysi siitä, millä tavoin epilepsia näissä elokuvissa näyttäytyy. (Sallie Baxendale 2015, Epilepsy & Behavior, Volume 57, Part B, April 2016) http://dx.doi.org/10.1016/j.yebeh.2015.12.044


  • The depiction of seizures in film. Kerson JF , Kerson TS , Kerson LA, 1999
  • Truly enthralling: epileptiform events in film and on television--why they persist and what we can do about them. Kerson TS , Kerson LA, Social Work in Health Care 2008
  • The presentation of disease and medicine in film. Film stereotypes of epilepsy
(Eine Untersuchung der Stereotypien von Epilepsie im Medium Film). G. Maio, Fortschr Neurol Psychiatr 2001


  • Epilepsy in films. A new century and… the same old perspective? Olivares-Romero J, Revista de Neurologia, 2013. http://europepmc.org/abstract/MED/23836338
  • Videot: Movies about epilepsy, TT TV Productions & Suden Vuosi-elokuvan traileri, MatilaRöhr Production 2007
  • Kuva: Pexels.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti