Näytetään tekstit, joissa on tunniste vertaistuki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vertaistuki. Näytä kaikki tekstit

maanantai 18. huhtikuuta 2016

"Minä olen yksi heistä."



"Arviolta 60-75 miljoonaa ihmistä maailmassa sairastaa epilepsiaa. Minä olen yksi heistä."
(Ingrid Pfau, Seizing the unrecorded, 2013)



Kirjoitin jo aiemmin epilepsiaa sairastavan elokuvantekijä Ingrid Pfaun "ePILLepsy"-lyhytelokuvasta täällä. "ePILLepsy" on henkilökohtainen, kokeellinen pieni dokumenttielokuva tekijän turhautumisesta vaativaan lääkehoitoon. (Elokuvan nimessä on kaksi L-kirjainta korostamassa elokuvan aihetta: e-PILL-epsy. Pill = pilleri.) Epilepsiasta kertovan elokuvan tekeminen innosti Pfaun jatkamaan omakohtaisen teeman parissa ja ottamaan paremmin selvää sairaudestaan.



Kuvakaappaus elokuvasta Epillepsy (2012)


Dokumenttielokuvassa "Seizing the Unrecorded" Ingrid Pfau kysyy itseltään, voiko olla vain sattumaa, että hänen epilepsiakohtauksensa alkoivat pian elokuvaopintojen aloittamisen jälkeen. Hän rakastaa elokuvien tekemistä ja hänelle olisi katastrofi, jos se onkin syy kohtauksille. Pfau etsii vastauksia ja pyrkii ymmärtämään sairauttaan. Hän tuntee olevansa yksin epilepsian kanssa, vaikka tietää, että kohtalotovereita on olemassa. Hänen on saatava tavata heitä oppiakseen ymmärtämään itseään ja omaa tilannettaan.


Pfau tapaa elokuvassa kolme epilepsiaa sairastavaa henkilöä, joilla jokaisella on erilainen tilanne. Cory Leslie sairastui epilepsiaan 12-vuotiaana. Chase Hanebrickin jo lapsuudessa alkaneet epilepsiaoireet loppuivat kolmen rankan vuoden jälkeen epilepsiakirurgian avulla. Kahden lapsen äidin, Jennifer Levinen epilepsia sai traagisesti alkunsa hänen jouduttuaan jo kohdussa perheväkivallan uhriksi. Hänen epilepsiansa pahentui yllättäen vuosien kohtauksettomuuden jälkeen ja on elokuvan tekemisen aikaan hyvin vaikeahoitoinen. Lisäksi Pfau tapaa neurologi Dr. Steven C. Schachterin, joka keräilee epilepsiaa sairastavien potilaittensa tekemää taidetta.


Schachterin mielestä epilepsiaa sairastavia ihmisiä ei pitäisi määritellä sen perusteella, että heillä on epilepsia. Samoin, kuin diabeetikkojakaan ei määritellä diabeteksen kautta. Jollakulla sattuu olemaan epilepsia, mutta hän on myös esimerkiksi lahjakas taiteilija tai muusikko tai vaikka poliitikko. Ehkä hän voi kaikista vaikeuksistaan huolimatta juosta maratonin. Jollekin toiselle saavutus voi olla se, että pystyy saapumaan lääkärin vastaanotolle omin avuin.



Elokuvantekijä poseeraa elokuvassa tapaamiensa ihmisten kanssa.
Vasemmalla Cory Leslie, oikealla ylhäällä Jennifer Levine lapsineen
ja oikealla vasemmalla Dr. Steven C. Schachter.


Muiden epilepsiaa sairastavien tapaaminen rohkaisi häntä menemään video-EEG-tutkimukseen. Kokeissa hänen päähänsä kytkettiin elektrodeja, jotka rekisteröivät aivosähkökäyrää. Samaan aikaan häntä videoitiin, eikä hän saanut poistua sairaalahuoneesta. Lääkärit eivät olleet koskaan aiemmin nähneet hänen saavan kohtausta, mutta asia muuttui tutkimuksen myötä.


Elokuvassa nähdään lyhyt pätkä, jossa Pfau saa kohtauksen kokeen aikana. Yhtäkkiä hän on sekava eikä enää osaa sanoa nimeään. Hän kertoo, että oli omituista nähdä itsensä sellaisena. Pfaulla ei ole muistikuvia kohtauksiensa ajalta, mutta ihmiset olivat kuvailleet hänelle millainen hän silloin oli. Hän kuitenkin ymmärsi, kuinka todellinen epilepsia on vasta nähtyään itse kohtaustilanteen videolta. Siinä nähdään, kuinka hänestä tulee vain tyhjä kuori ja se on nyt pysyvä muisto Pfaulle.


Seuraavaksi itse elokuva: 

"Seizing the Unrecorded" on englanninkielinen ja sen kesto on 28-minuuttia.


Elokuvaa tehdessään Pfau tapasi ensimmäistä kertaa muita epilepsiaa sairastavia. Ainoastaan yksi elokuvassa esiintyvä henkilö oli hänelle entuudestaan tuttu. Sähköpostihaastattelussa Pfau kertoo, että muita on ollut vaikea löytää ja ettei hänen kotiseudullaan ole montaa tahoa, jotka edesauttaisivat vertaistuen löytämistä. Pfau asuu Birminghamissa, joka on noin 230 000 asukkaan kaupunki Alabamassa, Yhdysvalloissa.




Suomessa Epilepsialiitto ja sen jäsenyhdistykset tukevat epilepsiaa sairastavia ja heidän läheisiään. Epilepsialiitto kokoaa vertaistukiryhmiä ja järjestää kuntoutumiskursseja ja paljon muutakin toimintaa. Jäsenyhdistyksiä löytyy ympäri Suomea ja niiden toimintaan voi mennä mukaan monella tapaa. Epilepsialiiton nettisivuilla on Epilepsiayhteisö, josta löytyy erilaisia nettikeskusteluryhmiä, chat ja esimerkiksi verkkolähetyksiä Epilepsialiiton tapahtumista. Epilepsiayhteisö on luottamuksellinen ja osa ryhmistä on avoinna vain niille, keitä asia koskee. Ryhmiä valvovat epilepsialiiton työntekijät sekä Epilepsialiiton kouluttamat vapaaehtoiset verkkovertaistoimijat. Erilaisia ryhmiä ovat esimerkiksi aikuisten ryhmä, nuorten ryhmä ja lasten vanhempien ryhmä. Omat ryhmät ovat myös vaikeaa epilepsiaa sairastaville ja keskustelulle epilepsiakirurgiasta. Epilepsiayhteisö on aivan uusi juttu Epilepsialiitossa ja vielä tämän blogin kirjoitushetkellä aluillaan.


Vertaistukiryhmiä löytyy myös Facebookista. Esimerkiksi Epilepsia-kohtauspaikka-, joka on tarkoitettu epilepsiaa sairastaville ja heidän läheisilleen ja Epilepsia elämää ry:n ryhmä ~ Epilepsia Elämää ~ epilepsiaa sairastaville aikuisille. Myös Facebookin ryhmät ovat suljettuja ja luottamuksellisia. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tietoturva Facebookissa ei ole täysin pitävä. Yleensä uudet liittyjät kirjoittavat lyhyen esittelyn itsestään ja ryhmien ylläpito valvoo keskustelujen asiallisuutta. Keskusteluryhmät ovat erikokoisia ja niitä voi perustaa omiakin. Yllä mainitsemistani Epilepsiaelämää-ryhmässä on tätä kirjoittaessani vähän vajaa 1500 jäsentä ja Epilepsia-kohtauspaikka-ryhmässä vajaa 300 jäsentä. 


Elämä voi olla helpompi ottaa haltuun yhdessä, kuin yksin. 





Lähteet:
Seizing the Unrecorded-elokuva
Epillepsy-elokuva
Ingrid Pfaun sähköpostihaastattelu
Epilepsialiitto
Epilepsia-kohtauspaikka- ja ~ Epilepsia Elämää ~ -ryhmät Facebookissa

perjantai 12. helmikuuta 2016

Miss Ansku




Anna-Lotta Maalo, eli Miss Ansku on 20-vuotias vloggaaja, joka kertoo kameralle elämästään. Siihen kuuluu esimerkiksi kavereita, perhettä, seurustelua, vapaaehtoistyötä ja omilleen muutto vanhempien luota. Elämään kuuluu myös epilepsia. Hän kuvailee itseään puheliaaksi ja sosiaaliseksi ja kertoo, että epilepsiasta on helppo puhua, koska hän on sinut sairauden kanssa. Anskun mielestä epilepsian kanssa voi elää, jos sitä ei kiellä, sille ei anna valtaa eikä anna sen pelotella. Anskulla on tästä omia kokemuksia. Epilepsiasta kannattaa ja pitääkin puhua ääneen. Hänelle on tärkeää, että ihmiset tietävät mikä se on.


Anskun videot löytyvät hänen You Tube-kanavaltaan Miss Ansku. Vlogien ideana on ajankohtaisuus, mutta tässä kuitenkin Anskun parin video jo parin vuoden takaa. Videossa on hänen vloginsa toinen ja hän kertoo siinä epilepsiastaan. Ansku on juuri tehnyt uudenkin aiheeseen liittyvän videon kansainvälisen epilepsiapäivän kunniaksi, se löytyy tästä alempaa. #YESICAN


 

Ansku on saanut epilepsiaa käsittelevistä videoistaan paljon yhteydenottoja muilta nuorilta, jotka sairastavat epilepsiaa. Hän on ollut aktiivisesti mukana epilepsialiiton toiminnassa vertaisohjaajana ja Nuorissa Liekeissä. Epilepsialiiton kautta on löytynyt hyviä ystäviä ja Ansku hehkuttaa videoissaan hyviä kurssikokemuksia. Kuulostaa hienolta!

Alla Anskun uusin video. Videolla Ansku kertoo edellisestä isosta kohtauksestaan ja pohtii siihen ehkä johtaneita syitä. Tuosta kohtauksesta on nyt onneksi jo kaksi vuotta. Ansku puhuu myös pelosta, jonka kohtaus aiheutti ja jonka takia hän ei uskaltanut olla pitkään aikaa olla yksin. Puolen vuoden kuluttua olo helpotti ja hän alkoi järjestää omilleen muuttoa vanhempien luota. Ansku kertoo omasta kokemuksesta, ettei pelolle pidä antaa valtaa. Epilepsiaa sairastavat voivat tehdä kaikkea mitä muutkin, vaikka se on vaikeampaa, kuin muille ja sen eteen täytyy taistella enemmän. Kaikki on Anskun mielestä kuitenkin mahdollista. #YESICAN


 

Youtubesta löytyy paljon myös muiden nuorten vloggaajien omia epilepsiatarinoita, pääasiassa englanniksi. Niistä voi hyötyä, jos muiden kokemukset kiinnostavat. Niiden kautta välittyy ymmärrys tä siitä, että epilepsia on tavallinen ja vaikka se onkin rankka, niin monet pärjäävät sen kanssa.




Nuoret Liekit epilepsialiiton sivulla: www.epilepsia.fi/nuorille
Nuoret Liekit Facebookissa: www.facebook.com/epinuoret
Epilepsialiitto Facebookissa: www.facebook.com/villiavirtaa

Miss Ansku Instagramissa: www.instagram.com/missansku